Jump to content

Ben Reed seuranta


poraan

Recommended Posts

Eli päätin ihan huvikseni että pistän vähän päivityksiä uudesta FA-tulokkaasta Ben Reed. http://www.mmatycoon.com/gallery/6/6w6.jpg

 

Ukko ei vaikuta mitenkään erityisen hyvältä tavallisin silmin, mutta näin kyseisessä hepussa pienen potentiaalin mahdollisuuden, joten päätin kokeilla onnea.

Oon jo pitkään ottanut freeagentteja joilla on mahdollisesti hyvät hiddenit. Pelkkä granite chin tai KO power ei riitä, koska liikaa mahdollisuuksia olla huono. Sen sijaan jos on KO power ja chin molemmat niin tiedossa on ainakin kaksi hyvää hiddeniä.

 

Sitten itse ukkoon. Ben Reed on 19-vuotias, 160lbs ja 200cm pitkä ottelija. Ben reedin record on 0-4. Kuitenkin ukolla on Granite chin ja lisäksi KO poweria tyrmätä solid chin ukko tale of tapen mukaan, eli siis todella kova KO power myös. Ben reedin taidoissa on tällä hetkellä aika paljon puutetta. Ukolla ei kuitenkaan ole mitään turhia taitoja, joten käytännössä vielä voisi tehdä minkä vain tyyppisen ottelijan. Taidan kuitenkin kallistua strikeriin, koska 200cm pitkä.

Otteluiden perusteella vaikuttaisi ettei ukolla ole hearttia, koska 3 tyrmäys tappiota, mutta sitä ei vielä tiedä.

Mahdollisia syitä huonoon iskun kestoon on useita. Ukko on otellu shw sarjassa ja ukon paino 160lbs ja pituus 200cm. Eli siis pituus/paino suhde voi olla vaikuttava tekijä myös leukaan.

Toinen syy on taidoissa. Ben Reed on kehittynyt jonkun verran alkuajoista, jolloin ei ollut taitoja niin paljoa. Ukolla on ollut otteluiden aikaan olemattomat physicallit noin 20-60pistettä kussakin, paitsi condition enemmän. Myös boxing 1 ja strikedef ollut noin 50 pistettä otteluiden aikana.

Tällä hetkellä treenaan pääsääntöisesti pystytaitoja ja physicalleja. punches, kick, sd ja clinch on tällä hetkellä 85-100 pistettä kaikissa. Takedown defence 80 ja dg ja trans noin 40 pistettä. Suunnitelmissa onkin kohta pistää ukko organisaatioon ja kokeilla miten käy.

 

 

Tarkoituksena on lähinnä omaksi iloksi päivitellä kyseisen hepun matkaa kohti huippua. Tulen avaamaan reedin taitoja ja taktiikoita tulevaisuudessa, jos ura mahdollistaa sen. Ukossa on oikeasti potentiaalia todella paljon, jos vain löytyy hearttia. Jos ei löydy niin ura tulee tyssäämään lyhyeen. Ajattelin että Ben Reed olisi juuri sopiva heppu tähän plokiin, koska Reedillä on mahdollisesti potentiaalia nousta turhasta freeagentista, ihan pelin huipulle.

 

 

Jos jollain on jotain kysyttävää ukosta, tai freeagenteista tai mistä tahansa peliin liittyvästä niin voit lähettää viestiä foorumeilla tai pelin sisäisesti.

 

 

  • Upvote 2
Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...
×
×
  • Create New...